Kovaa peliä hypermystiikan laboratoriossa II
(The return of the net)
Edellisessä osassa sovelletun hypermystiikan professori Janos Jakoneliön
pyrkimykset saada verkko laboratoriolleen päättyivät huonosti. Mutta
tarina jatkuu.
Lukuisten kyselyjen johdosta mainittakoon että en ole käyttänyt ketään
olemassa olevaa henkilöä professori Janos Jakoneliön esikuvana. Hänen
hahmonsa on todellakin täysin kuvitteellinen. Ihan totta, en minä
ajatellutkaan että sellaisia ihmisiä voisi olla oikeasti olemassa. Sen
sijaan eräät muut hahmot ovat tarkoituksellista parodiaa oikeista
ihmisistä.
Professori Janos Jakoneliön apulainen Lazlo Loiva ei ollut onnistunut
hankkimaan professorille tämän haluamaa verkkoa, joten professori päätti
hoitaa homman itse. Opetusohjelmasta hän löysi kurssin "Alustava
johdatus tietokoneiden tiedonsiirron perusteisiin", mutta päätteli sen
olevan turhan alkeellinen professorille ja menikin sen sijaan kurssin
"Datasiirron formaaleja aspekteja" luennolle. Luennolla hän keskittyi
lähinnä merkitsemään muistiin sellaisia avainsanoja kuin OSI, X.25,
frame relay ja LAN. Tämä ei tietenkään edistäisi itse verkon hankintaa,
mutta sopivalla terminologialla voi aina tehdä vaikutuksen
myyntimiehiin. Professori muisteli sitä kertaa kun kirjoituskonekauppias
antoi 30 prosentin alennuksen hänen kysyttyään "Eikö juuri tässä
mallissa ollut ongelmia ekvalisaattorin hydrauliikan sekvenssorissa?"
Professori Jakoneliö ei ollut oikein varma mistä verkon hankinta tällä
kertaa kannattaisi aloittaa, mutta ajatteli että laskelmointikeskuksen
neuvonta olisi varmasti hyvä paikka. Niinpä hän käveli korkeakoulun
päärakennukseen ja jo puolen tunnin harhailun jälkeen löysi oven jossa
luki:
Laskelmointikeskus
Neuvonta
Auki parillisina arkipäivinä niinä viikonpäivinä joiden
nimessä ei ole kirjainta "r" kello 9.15-11.15
Parittomina arkipäivinä ja niinä viikonpäivinä joiden nimessä
on kirjain "r" kello 13.15 - 14.45
Professori katsoi kelloaan, laski sigma (n=1,10) (11-n) ja palasi
toimistoonsa.
Seuraavana päivänä professori oli uudestaan paikalla, tällä kertaa
oikeaan aikaan. Hän avasi oven ja näki kaksimetrisen neekerin, jonka
öljytyt lihakset kiiltelivät tummina kuin Ankkalammikon pinta. Musta
mies tarttui raskaaseen pehmustettuun nuijaan ja löi sillä suurta
pyöreätä kuparilevyä, jonka ajan patinoimassa pinnassa oli kaiverrettuna
Dec-20:n OP-koodit (professori ei tietenkään ymmärtänyt hieroglyfejä,
mutta lukijalle niillä saattaa olla merkitystä).
Hetken kuluttua huoneen takaseinällä olevan verhon takaa astui
iättömältä vaikuttava, itämaisen näköinen mies joka oli pukeutunut IBM:n
siniseen kaapuun ja tähdin koristeltuun taikurinpäähineeseen. Hän oli
työntänyt kätensä kaavun väljiin hihoihin ja professorin nähdessään
kumarsi kevyesti.
"Olen laskelmointikeskuksen ylin neuvontataikuri ja vastaan asiakkaiden
rukouksiin ja pyyntöihin. Tärkein tehtäväni on kuitenkin ohjata kyselijä
oikean velhon tai mestarin luokse. Silmistäsi näen että ongelmasi
koskevat verkkoa, joten menkäämme suuren Grouchon luokse. Seuraa
perässäni. Tulet näkemään ihmeitä ja kummastuksia, mutta älä pelkää,
sinulle ei tapahdu mitään."
Professori seurasi taikuria, joka kulki pienestä holvikaarisesta ovesta
suureen saliin.
"Maallikkoveljemme käyvät täällä palvomassa ja rukoilemassa. Kuten näet,
kullakin on edessään pieni alttari, joka auttaa heitä keskittämään
ajatuksensa. Tuolla nurkassa näet erään ahkerimmista
maallikkoveljistämme. Hän uskoo saavuttavansa nirvanan koottuaan
kaikkien maailman kuorma-autojen rekisterinumerot yhteen tiedostoon.
Valitettavasti emme voi keskustella hänen kanssaan, koska hän puhuu vain
itämaista Rot-26 -kieltä."
"Toisessa nurkassa näet fiisikkoja. He uskovat että supertietokoneet
kehittävät tietoisuuden itsestään jollei niitä ajeta jatkuvasti täydellä
kuormalla. Niinpä he kehittävät jatkuvasti uusia kompakysymyksiä ja
arvoituksia estääkseen koneita valtaamasta maailmaa."
Professori ja taikuri saapuivat salin toiseen päähän. Siellä tien sulki
valtava ovi, jossa luki "Höyrykonehuone, pääsy kielletty asiattomilta
henkilöiltä!"
Ovessa ei näkynyt minkäänlaista kahvaa tai salpaa, mutta taikuri kaivoi
hihastaan käytetyn näköisen pelikortin, ristiseitsemän, ja työnsi sen
oven ja karmin väliin. Kuului kilahdus ja ovi aukeni.
"Tässä ovessa on sähköinen kulunvalvontajärjestelmä, mutta hukkasin
avaimeni jonnekin pari vuotta sitten. Toimii se näinkin. Joudumme nyt
menemään ilmalukon läpi."
Lukosta kuljettuaan he saapuivat huoneeseen joka oli täynnä höyryä.
Huoneen keskellä oli iso, taikurin kaavun värinen rakennelma, johon
kulki suuri määrä putkia ja letkuja. Sen ympärillä hyöri neljä
valkotakkista naista, jotka tarkkailivat erilaisia mittareita ja
osoittimia.
"Tämä on Suuri Höyrykone, laskelmointikeskuksen toiminnan ydin ja sydän.
Nämä neljä papitarta valvovat koneen elintoimintoja jatkuvasti ja
tyydyttävät kaikki sen pienimmätkin tarpeet."
Alakerran jälkeen yläkerta vaikutti suorastaan steriililtä. Siinä missä
alakerran seinät oli koristeltu kivestä hakatuilla pirunpäillä ja
suurten mestarien klassisella C-koodilla, oli yläkerrassa vain pitkiä,
tasaisen valkoisia pehmustettuja seiniä.
"Täällä ovat mestarit ja velhot", sanoi taikuri professorille.
"Tutustukaamme vaikkapa putkipostijärjestelmän ylläpitäjään, hän asuu
täällä."
"En tiennytkään että täällä on myös asuntoja", ihmetteli professori.
"En sanonut täällä olevankaan", vastasi taikuri. "Sanoin hänen asuvan
täällä."
He kävelivät haponsyömän oven luokse ja astuivat sisään. Huoneen
nurkassa istui suuri karvainen gorilla. Professori otti hajamieliseen
tapaansa katosta riippuvasta banaanikimpusta banaanin ja ojensi sen
apinalle. "Kiitti", sanoi gorilla, "Tämän Y.700:n debuggaamisesta
tuleekin nälkä."
Professori säpsähti. "Kas, onko teillä puhuva gorilla?"
"Ei, se on postiylläpitäjämme. Hänet erottaa gorillasta siitä, että
gorilloilla ei ole häntää."
"Juk, juk", sanoi gorilla.
"Mutta käykäämme nyt tästä ovesta Suuren Grouchon luokse", jatkoi ylin
neuvontataikuri.
He astuivat savun ja tulikivenkatkun täyttämään huoneeseen. Taikuri otti
seinältä veitsen ja leikkeli sillä savusta kuutioita, jotka hän heitteli
professorille, joka pinosi ne siististi oven ulkopuolelle. Lopulta he
löysivät huoneen perältä puolimetristä havannalaista tupruttelevan
viiksekkään pikkumiehen, joka länttäsi kermakakun professorin naamaan ja
sanoi ylimmälle neuvontataikurille: "Moi, jäbä. Mistä puree?"
Taikuri viittasi vain professoriin ja poistui. Professori alkoi selittää
haluavansa verkkoa ja yhteyksiä koneista muihin koneisiin. Groucho
keskeytti hänet edettyään parseroinnissa sanoihin 'haluta' ja 'verkko'
ja sanoi: "Haluta, verkko: Mene kellariin datasiirtotoimiston
tietoliikennejaoston palvelupisteeseen ja kysy sieltä."
Kun professori ei heti poistunut paikalta, Groucho heitti häntä kahdella
kermakakulla, kumikanalla ja sikarin tumpilla. Minkä jälkeen
professorikin älysi siirtyä alempaan kerrokseen, missä hän osti
opaspisteestä kartan ja kompassin ja laskeutui lattialuukusta
korkeakoulun holvistoihin etsimään tietoliikennepalvelupistettä.
Viikon kuluttua hän harhaili edelleenkin kellarin holvistoissa, olut oli
loppunut kenttäpullosta kahta päivää aikaisemmin, puku roikkui
riekaleina laihtuneiden raajojen päällä, kieli oli turvonnut ja tahmea
liiallisesta perunalastujen syönnistä, ja olo oli muutenkin kuin
Hypermystiikkakillan vuosijuhlien jälkeen. Lopulta professori näki taas
kerran valoa tunnelin päässä ja toivoi, että tällä kertaa se ei olisi
vastaantuleva juna. Eikä se ollutkaan vaan pieni, n. 5 kertaa 3
senttimetrin kyltti, jota valaisi kolmen watin hehkulamppu ja jossa
luki:
Laskelmointikeskus
Datasiirtotoimisto
Tietoliikennejaoston
palvelupiste
Päivystys siirretty korkeakoulun
päärakennuksen pääaulaan
Tämänjälkeisistä tapahtumista professorilla on hivenen hämärä mielikuva,
mutta lopulta hän seisoi päärakennuksen pääaulassa, tietoliikennejaoston
palvelupisteen edessä.
Rohkeasti hän avasi oven ja horjui sisään. Siellä hän näki ensimmäiseksi
vanhan tuttavansa punapään joka oli professorin edellisen
verkkoyrityksen aikana mm. viillellyt hänen nahkaisen nojatuolinsa
matonkuteiksi. Tällä kertaa punapää ei viillellyt mitään vaan heitteli
stilettiä sadistinen hymy huulillaan lehdestä leikattuun pikkuvauvan
kuvaan. Professori yritti vetäytyä takaisin ovesta, mutta samassa veitsi
viuhahti hänen korvansa ohitse ja naulitsi professorin kauluksesta
kiinni ovenkarmiin.
"Oliko asiaa?" kysyi punapää.
"Ööö, tuota... Ajattelin tulla kysymään sellaista verkkoa, luvan kanssa
tällä kertaa", sopersi professori.
"Hei, koljatti, tule tänne!" huusi punapää takahuoneeseen.
Sama kaksimetrinen jättiläinen, joka oli edellisellä kerralla heittänyt
professorin mikron rehtorin Jaguarin kattoon, astui huoneeseen.
"No mitä, porkkis?"
"Tää spurgun näköinen jäbä sönköttää jotain verkosta", sanoi punapää ja
osoitti resuisen näköistä professoria.
"Niin, kun viimeksi kävi vähän huonosti tämän verkonhankinnan kanssa ja
ajattelin nyt sitten hoitaa homman oikealla tavalla." sanoi prof.
Jakoneliö rohkaistuneena, kun stiletti ei ollutkaan osunut
kaulavaltimoon. "Jos te kerran välttämättä haluatte että homma tehdään
teidän tavalla, niin tehdään sitten."
"No käyhän se", kommentoi koljatti. "Millainen verkko pitäisi olla?"
Professori nykäisi stiletin irti ovenkarmista, heitti sen rennolla
ranneliikkeellä keskelle vastakkaisella seinällä olevaa rehtorin kuvaa
ja esitti toivomuksensa: "Mikrojen väliin haluan X.25-verkon, joka
liitetään koulun yleisverkkoon SNA-protokollalla. Verkon on tuettava
frame relayta, ja jokaisen käyttäjän on saatava oma tokeni renkaaseen.
Kaapeloinnin on vastattava V.22-standardia ja tuettava FDDI:tä."
Iso mies ja pieni mies tuijottivat toisiaan hetken. Pienempi sanoi: "Tää
on taas yksi niitä." Miehet tarttuivat professoria ranteista ja
kantoivat hänet takahuoneeseen, missä sitoivat nahkahihnoilla
hammaslääkärin tuoliin. Isompi mies sanoi: "Kerropa nyt selkeästi mitä
te tarvitsette sinne labraan!"
"No ainakin FDDI ja OSI ja viisi tokenia vakituiselle henkilökunnalle ja
yksi tuntiopettajille ja ..." Tässä vaiheessa professorin selitys
keskeytyi, koska pienempi mies oli kaivanut pöytälaatikosta ison sulan
ja kutitteli sillä professorin vasenta jalkapohjaa, jota peittänyt kenkä
oli jäänyt minkinrautaan kellariin kolme päivää aikaisemmin.
"Otetaanpa uudestaan. Kerro mitä te haluatte tehdä niillä koneilla,
äläkä leiki papukaijaa!" murisi iso mies.
"No ainakin me tarvitaan IEEE 802.3:n mukainen verkko ja vähintään 64
kbit/s yhteydet ja ui, ai, iik, ui!" Professorin vastauksen loppuosa
johtui siitä että punapää oli kiinnittänyt pölyhuiskun
sähköporakoneeseen ja kutitteli nyt sillä professoria leuan alta.
"Lopettakaa, minä kerron!" huusi professori ja aloitti tarinansa.
"Meillä oli kesällä harjoittelija joka käytti pääteluokassa jotain
njuussisysteemiä ja ajattelin hankkia itsellenikin yhteyden niin että
pääsisin lukemaan huuhaa-, öö..., siis hypermystiikkaryhmiä."
"No tulihan se sieltä", totesi iso mies ystävällisesti. "Ei siihen
tarvita mitään verkkoa, siihen riittää pelkkä datavaihdeyhteys.
Periaatteessa tällaiset hommat hoitaa laskelmointikeskuksen
datasiirtotoimiston datavaihdejaosto, mutta kun nyt kerran olet täällä
niin mekin voidaan tehdä se. Kun tuli jo keskeytettyä tuo
laskelmointikeskuksen kevätjuhlan suunnittelu. Kerropa mikä on huoneen
numero?"
"Hy113."
"Katsotaanpa papereista. Joo, sinnehän menee piuha jo valmiiksi. Ota
tuosta tollainen rasia ja laita toi töpseli mikroon kiinni ja toi
verkkovirtaan ja toi sellaiseen puhelinpistoketta muistuttavaan rasiaan,
me kytketään piuha täällä päässä sillä välin."
"Tuota, minulla on tällainen jo ennestään koneessa kiinni, tarvitaanko
niitä kaksi?"
"Vai ennestään", murisi iso mies, "Mitä se purkki siellä tekee?"
"En minä tiedä, mutta ainakin siinä vilkkuu valo kun käytän
hypersimulaattoria."
"Hmm, sitten se kai toimii jo, mutta ei sen pitäisi... Vai oliko se teidän
labra joka oli ennen siinä kerrosta alempana?"
"Olimme, mutta voitin yläkerran tilat sökössä levitaatio-opilta ja..."
"Ja muutitte samalla piuhatkin", keskeytti koljatti. "No selvisihän se
minne ne alakerran johdot olivat kadonneet. Me epäiltiin kyllä ensin
spontaania binääristä annihilaatiota, kun kaapelikouru oli täynnä
bittipölyä, mutta tietenkin tuo kuulostaa todennäköisemmältä. No, kun
kerran muutitte, niin antaa olla... No, sittenhän yhteys on kunnossa, niin
että oikeastaan turhaan pistäydyit täällä. Vaikka meillä nyt on niin helppo
pistäytyä muutenkin, että ei kai siitä pahemmin vaivaa ollut."
"Mutta miten minä sitten luen niitä huuhaita, ei kun njuusseja?" kysyi
professori.
"Ei kuulu meille, kysy neuvonnasta."